Olemme hyvin innoissamme! Odotimme talvesta asti kesää monestakin syystä ja yksi niistä oli se, että kesällä on Suomenkin olosuhteissa helppo käsitellä kasveja. Saimme juuri Tropican kasveja valikoimiimme ja ne on lisätty verkkokauppaan. Kasvivalikoimaa valitsimme sen mukaan että mahdollisimman moni kasveja ehkä vierastanut akvaarioharrastaja uskaltautuisi kokeilemaan harrastuksensa laajentamista myös tälle puolelle ja että uusien kasvien kokeilu olisi ns. matalan kynnyksen asia. Uusia kasveja tulee varmasti lisää, ja pyrimme pitämään kasvien kierron nopeana kaikin puolin. Toivomuksiakin saa esittää jos jotain tiettyä kasvilajia haluaa, laitetaan se mahdollisuuksien puitteissa seuraavaan tilaukseen tulemaan 🙂

Ensi viikko tuo Tropicalta myös lisää uutta. Saamme valikoimiimme heidän aquasoilit ja kasviravinteita. Nyt onkin hyvä aika laittaa akvaariot uuteen uskoon pohjamateriaalista lähtien!

Pyrimme jatkuvasti laajentamaan tarjontaa niin että mahdollisimman moni harrastaja löytäisi itselleen tarvitsemansa. Koemme että meidät on otettu hyvin vastaan ja antoisia keskusteluja käydään asiakkaiden kanssa alati. Kiitos siitä kuuluu teille! Palveluhenkisyys on ykkösjuttumme, se on hyvä pohja jolta toimitaan. Kesällä on kivoja asioita tulossa ja pyrimme koko ajan paranevaan palvelukokonaisuuteen niin verkkokaupan kuin kaiken sähköisen viestinnän kautta.

Terveisin,

Ville & Alan